Tulevaisuus Turkissa?

Moikka! Miten teillä on viime viikot menneet? :) Mulla on ollut kova kiire koulussa ja sit oon yrittänyt mahdollisimman paljon löytää aikaa jutella Ismetin kanssa. Tää kihloissa olo on ihanaa, mutta jollain tapaa myös tosi raastavaa, kun toinen on niin kaukana :( Eikö nyt olis just se aika, kun meillä olisi oikeus olla superrakastuneita ja näyttää se koko maailmalle ilman, että ihmiset pitää meitä hölmöinä? Ei sillä, että mua haittaisi se, että mua pidetään hölmönä muutenkaan, mutta kuitenkin. Onneksi me saadaan pian olla sitten koko ajan yhdessä, kun mennään naimisiin ja muutetaan yhteen. Odotan meidän yhteistä elämää niin kovasti, vaikka voikin välillä tietysti käydä hermoille, kun on tottunut siihen, ettei toinen oo koko ajan siinä vieressä :D

Toisaalta hyvä puoli tässä etäsuhteessa on se, että meillä on ollut nyt aikaa jutella kunnolla ja jakaa meidän unelmia ja haaveita tulevaisuudelle. Ollaan puhuttu tosi paljon ja heti aluksi päätettiin, että mä muutan Ismetin luo Turkkiin, jotta voidaan aloittaa kunnolla meidän yhteinen elämä. Sitten ruvettiin miettimään, että ehkä mun olisi kuitenkin hyvä käydä ainakin lukio täällä Suomessa ja Ismet lupasi harkita, että se voisi muuttaa Suomeen töihin siksi aikaa, että saisin koulun käytyä ja voitais palata sitten Turkkiin yhdessä. Olisi kyllä niin ihanaa, jos saataisiin asua yhdessä jo mun lukioaikana ja Ismetkin saisi tutustua paremmin mun suomalaiseen puoleen elämästä. Mulle on tosi tärkeää, että se tutustuu mun ystäviin ja perheeseen ja sitten ihan suomalaiseen kulttuuriinkin – suomalaisuus ja nää ihmiset on kuitenkin se toinen puoli musta! :)

Mutta Suomi-elämä ollaan suunniteltu kuitenkin vaan väliaikaiseksi eli Turkkiin suunnattaisiin mahdollisimman pian. Kyllä Turkki vaan on meidän maa ja se paikka, jossa molemmat viihdytään ja halutaan asua. Ismet haluaisi ehkä jäädä Trabzoniin, jotta voidaan olla lähellä sukua, mutta mua houkuttelee enemmän Istanbul. Se kaupunki vei niin mun sydämen mennessään! Siellä yhdistyi tosi mielenkiintoisella tavalla perinteet ja moderni suurkaupunki. Ja sieltä olisi tosi hyvät yhteydet sekä Suomeen että Trabzoniin, kun halutaan käydä moikkaamassa sukulaisia ja kavereita aina välillä.

 

Tässä kuva superkauniista Istanbulista!

Mä en ole ajatellut jäädä kotirouvauksi, vaikka muutettaisiinkin Turkkiin, vaikka tiedän, että Ismetin suku ja mun isäni toivovat kauheasti, että perustettaisiin perhe jo heti naimisiin menon jälkeen. Meille kuitenkin riittää Ismetin kanssa tää meidän kaksihenkinen perhe nyt alkuun (tai kolmihenkinen, jos pelastan Istanbulin kaduilta kissan niin kuin puhuin aiemmin). Lapsia ehtii tehdä sitten myöhemminkin, mehän ollaan vasta tosi nuoria! Mä haluaisin ainakin opiskella vielä lisää ja Ismet haluaisi puolestaan nähdä maailmaa. Ja kun ollaan eletty näin pitkään etäsuhteessa niin olis jotenkin ihana nauttia vaan Ismetin seurasta vähän aikaa – että saisin sen ihan vain itselleni hetkeksi! :)

Lisää Istanbulia kuvan muodossa <3

Ajattelin, että voisin hakea yliopistoon Istanbulissa. Voisin opiskella vaikka journalismia tai historiaa, molemmat kiinnostaa tosi paljon. Istanbulissa on useampi mahdollisuus opiskella englanniksi, vaikka tietysti haluaisin oppia turkinkin mahdollisimman hyvin. Mutta en usko, että pystyn yliopisto-opintoihin vielä näin pian turkiksi :D Ehkä turkki voisi olla mun sivuaine? Ja kyllähän sitä nopeasti oppii, kun joutuu sitten päivittäin käyttämään uusien kavereiden, opettajien ja muiden kanssa.

 

Öinen Istanbul <3

Musta on ihana haaveilla, eikö teistäkin? :) Mistä te unelmoitte? Tai mistä haaveilette tulevaisuuden suhteen? Tän postauksen kuvat on muuten siltä mun Turkin reissulta, jonka takia tän blogin alunperin perustinkin. Ihana Istanbul ja Ismet, kunpa pääsisin pian takaisin! ♥

Häkellyttäviä uutisia!

Moi taas kaikki! Onko siellä enää edes ketään lukijoita vai onko kaikki siirtyneet jo muiden blogien maailmaan? Toivottavasti ette oo ihan unohtaneet mua! Mä tiedän, että sanoin aiemmin lopettavani tän blogin, mutta tänään tuli sellainen fiilis, että mun on pakko taas postata! Muistatteko ihanan Ismetin, jonka jouduin jättämään Turkkiin?

Me mennään naimisiin!! ♥ Se tuli käymään täällä Virtauksessa (siis Turkista asti!) ja pyysi mua vaimokseen. Menin ihan hämilleni ja halusin eka miettiä asiaa, mutta kyllä musta sitten miettimisen jälkeenkin tuntui siltä, että Ismet on just se ihminen, jonka kanssa haluan jakaa loppuelämäni. Eli mä sanoin kyllä ja me ollaan nyt sitten virallisesti kihloissa. Tai ei vielä ihan virallisesti, koska meidän pitää mennä Turkkiin, jossa molempien vanhemmat hyväksyy pienellä rituaalilla meidän liiton ja antaa siunauksensa. Turkissa on itse asiassa kaksi vaihetta eli ensin tulee esikihlaus, sitten vasta virallinen kihlaus ja lopulta sitten se avioliitto. Vaikkei tää siis ihan virallista vielä olekaan niin mulle se kuitenkin on jo täyttä totta – jotenkin todella omituinen, mutta silti niin onnellinen fiilis! :) ♥

Halutaan edetä Ismetin kanssa nyt ihan rauhassa, mutta kyllähän niitä häitäkin täytyy alkaa jo vähän miettiä. Ehkä isoimpana päätöksenä meillä on se, että pidetäänkö häät Turkissa vai Suomessa vai ehkä molemmissa niin, että meille tulee kaksi juhlaa? Ja miten osataan yhdistää kahden kulttuurin perinteet yhteen juhlaan? Mä kyllä tavallaan haluaisin pitää ne häät Turkissa, koska siellä me on tavattu ja se on tavallaan mun ja Ismetin yhteinen maa. Oon myös kuullut jonkin verran turkkilaisista häistä ja ne kuulostaa aivan ihanilta! Turkkilaisiin häihin liittyy tosi paljon erilaisia perinteitä ennen häitä ja itse hääjuhla saattaa kestää monesti kolmekin päivää. Erilaiset perinteet ja rituaalit on mun mielestä tosi mielenkiintoisia ja niiden kautta tulee varmasti enemmän sellainen tunne, että siirtyy elämässä seuraavaan vaiheeseen verrattuna siihen, ettei niitä olisi.

Musta tuntuu, etten osaa nyt edes ajatella tai kirjoittaa mitään, kun oon vain niin onnellinen. Oon katsellut netistä ainakin miljoona turkkilaisia häävideoita enkä malta odottaa, että päästään suunnitelmissa itsekin vauhtiin! Tässä yksi mun suosikeista:

Rakastunein terveisin
Anni

Oon kotona taas

Jännää ja outoo olla taas täällä! Uusin vloggaus, olkaa hyvä. :)

We’ll meet again

No tässä vihdoin raporttia mun viimeisistä hetkistä Turkissa...

Mun tulee niin ikävä kaikkea! Enkä mä todellakaan voi uskoa, että mun matka on jo ohi…mihin kaikki aika kului ja mitä mä tein? Tuntuu, että ihan vasta tulin Turkkiin ja vaikka oon oppinut tosi paljon ja tavannut aivan mielettömiä ihmisiä niin silti tuntuu, etten olis ollu valmis lähtemään takaisin Suomeen. Olis ollut vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa! 

Suloisia sukulaispoikia :)

Meillä oli ne mun jäähyväisjuhlat ja ne oli kyllä taas niin mahtavat! Turkissa osataan juhlia ja ne juhlat oli vielä jotenkin erityisen tärkeät mulle. 

Lähdössä juhliin :)

Kaikki siellä oli tulleet oikeasti mua varten – okei, olihan ne tulleet esimerkiksi sinne tervetulojuhlaankin, mutta sillon ne halus vaan tavata mut. Nyt niille oli tärkeää olla paikalla, koska ne oikeasti välitti musta ja halusi nähdä mut vielä ennen lähtöä. Ja vaikka ne oli jäähyväisjuhlat niin kaikki juhli silti jotenkin tosi iloisesti. Mullakin oli lopulta tosi iloinen ja hauska olo! Mutta kai turkkilaiset ajattelee sen niin, että me tavataan taas – eikä niin kuin pessimistit ja vähän realistitkin, ettei nähdä enää koskaan! Tässä muutama kuva juhlista :)

Onnellisena juhla-aterialla!

Isän suku on ollut aivan uskomattoman ihana mua kohtaan. Ne otti mut alusta asti osaksi perhettä ja musta ei ole koskaan tuntunut siltä, että olisin yhtäkkiä vaan ilmestynyt niiden elämään. Onko teistä joskus tuntunut samalta? Toivottavasti mä näen mahdollisimman montaa niistä vielä tulevaisuudessa! Mutta jos totta puhutaan niin jotenkin nyt ei inspiroi yhtään kirjoittaa. Siispä jätän teidät fiilistelemään biisiä, joka kuvaa mun tunteita just nyt: 


-Anni

Lähtötunnelmia

Nyyh... Lähtötunnelmista uusin vloggaus...

Viimeistä viedään

Ismet laski tänään, että mun lähtöön on enää ihan liian vähän päiviä. Mä olen halunnut sivuuttaa koko jutun ja olla ajattelematta sitä, mutta tottahan se on: viimeistä viedään!  Mutta toisaalta mä aion vieläkin olla ajattelematta sitä lähtöä sen enempää. Eihän sitä tuu mitään, jos vaan mökötän ja murjotan…mä haluan nauttia ihan täysillä vielä kun mulla on siihen mahdollisuus!

Mitä tässä ennen kotiinlähtöä sitten tapahtuu? No mun suku järjestää mulle isot jäähyväisjuhlat. Ja Ismetin kanssa käydään huomenna sellaisessa turkkilaisen kansanmusiikin konsertissa. Sitä kutsutaan täällä Türküksi ja siihen yhdistetään usein myös tanssi. Täällä Trabzonin alueella perinteinen kansanmusiikki ja –tanssityyli on just se kolbasti, josta kerroin aiemmin. Sitä tää konserttikin varmaan enimmäkseen sisältää. Aika mielenkiintoista nähdä millaista se on. Tai onhan mulla jonkinlainen kuva, kun oon kuullut radiosta ja itse kokeillut sitä tanssia siellä kurssilla, mutta kai se on ihan eri asia nähdä ihan oikeasti ammattilaisten tekemänä!

Toinen juttu mitä mä haluan ennen lähtöä tehdä on kirjata ylös kaikki ninen eli isän äidin eli mummin reseptit. Se tekee maailman parasta ruokaa ja haluan tehdä niitä Suomessakin. Oon imenyt kaiken opin mitä oon siltä saanut ja pakko sanoa, etten mä ihan tohelo ole enää keittiössä! :D Tässä alla on resepti mun uusimpaan bravuuriin eli mantiin, joka on turkkilainen…taikinanyytti!

                      ANNIN BRAVUURIMANTIT (4 annosta)

        Ainekset:

o     jauhoja (noin 5 dl)

o     kananmunia (2 kpl)

o     ”tarvittava” määrä vettä (noin ½ teelusikallista)

o     sipuleita (2 kpl)

o     jauhelihaa (300 g)

o     ruokaöljyä (noin 3 rkl)

o     maustamatonta jugurttia (250 g)

o     pippuria

o     chiliä

o     valkosipulia

(pahoittelut suurpiirteisistä mitoista, täällä ei kamalasti mittailla ruokaa tehdessä!) :D

Ohje:

o     Sekoita jauhot ja suola kulhossa. lisää kananmunat ja vesi ja sekoita käsin. Jos nestettä on liian vähän eikä taikina muodostu kunnolla, lisää vettä. Kun seos on pehmeän tuntuinen taikina ja aineet ovat täysin sekoittuneet, laita sivuun ja anna tekeytyä ainakin puoli tuntia.

o     Pilko sipulit ja laita ne siivilään ja anna sipulin nesteen valua pois. Sekoita sitten sipulit, jauheliha, suola ja pippuri keskenään. Sekoita niin kauan, että ainekset ovat kunnolla sekoittuneet.

o     Jaa valmis taikina kahteen osaan ja jauhota leipomisalusta. Kaulitse toisesta osasta suorakulmio (toinen kannattaa pitää peitettynä, ettei se kuivu). Yritä saada taikinalevystä mahdollisimman ohut. Leikkaa kaulitusta taikinasta noin 5x5 cm kokoisiksi neliöiksi.

o     Laita pari teelusikallista täytettä jokaisen neliön keskelle. Rutista sitten taikinan reunat kiinni niin, että täyte jää sisälle. Nipistä liitoskohta tiukasti kiinni. Tätä on vaikea selittää, mutta lopputuloksena pitäisi olla sellaisia pieniä nyyttejä! :D

o     Tee sitten toiselle taikinapallolle sama juttu. Kannattaa ripotella jauhoa valmiiden nyyttien päälle, ettei ne tartu toisiinsa!

o     Keitä kattilallinen vettä ja keitä nyyttejä noin 20-25 minuuttia. Täyte ei saisi olla vaaleanpunainen ja taikinan pitäisi olla kypsä.

o     Sekoita jugurtti ja valkosipuli keskenään (tämä on vähän niin kuin dippi tai kastike nyyteille!)

o     NAUTI!!

Siitä sitten vaan kaikki kokkailemaan! :D

-Anni

Suomi vs. Turkki

Mä ajattelin nyt kertoa teille vähän eroavaisuuksia, joita oon Turkin ja Suomen välillä huomannut. Iso ero on vuodenajoissa: Turkissa kesäisin on kuivaa ja lämmintä ja talvella kylmää ja kosteaa. Suomessa on neljä ihanaa ja erilaista vuodenaikaa! Toisaalta se on Suomessa vähän raskastakin, kun tulee keväisin ja syksyisin loska- ja kurakelit, mutta jotenkin nautin niistäkin jollain oudolla tavalla! Sää aiheuttaa tietty erilaisuuksia myös luonnossa, mutta näitä eroja voi jokainen lueskella netistä tai kirjoista, jos ne kiinnostaa. Mä haluan kertoa teille nimenomaan siitä miten elämä täällä eroaa elämästä Suomessa.

Ensinnäkin täällä ei ole kiire mihinkään – ei ikinä! Aina on aikaa jutella, nauttia iltapäiväteestä ja käydä ostoksilla. Suomessa kaikki vaan paahtaa täysillä paikasta toiseen eikä osaa nauttia siitä (tai en mä tiedä, kyllähän joku voi nauttiakin kiireestä). Mutta mä jotenkin tykkään haaveilla ja turkkilainen kulttuuri sopii siihen aivan huippuhyvin! Sen lisäksi, ettei kenelläkään ole mikään kiire niin kaikilla on tosi positiivinen asenne elämään. Täällä ei kauheasti jakseta murehtia turhia vaan nautitaan siitä mitä on ja mietitään tulevaa sitten, kun se tulee eteen. Suomessa taas huolehditaan ehkä vähän turhankin paljon tulevasta ja käytetään aivan liikaa energiaa asioiden vatvomiseen ja murehtimiseen. Toisaalta sitten taas tykkään kyllä Suomessa siitä, että asiat tosissaan suunnitellaan ja asiat hoituu tietyllä tavalla ja niitä voi ennakoida. En tiedä kykenisinkö itse heittäytymään ihan niin huolettomaksi kuin esimerkiksi monet mun sukulaiset täällä. Kyllä mussa sen verran suomalaista pessimistiä taitaa olla ;)

Sitten ruoka, NAM! Täällä kaikki ruoat on mausteisia ja se päämaku, jota niissä haetaan, on aina vahvasti esillä. Jos ruoan pitää siis olla makeaa, niin se on sitten tosi makeaa ja jos sen pitää olla tulista, niin se on sitten tosi tulista. Suomalainen ruoka on siis huomattavasti vähemmän…en nyt sano, että maukasta, koska tykkään ihan älyttömästi myös suomalaisista perinneruoista, mutta tietyllä tapaa mauttomampaa kuitenkin. Tää on kyllä niin makuasia ja uskon, että kaikki suomalaiset herkut maistuu tosi hyviltä pitkästä aikaa! Ja täällä tehdään aika paljon ruokia erilaisista taikinoista, kun taas Suomessa käytetään lisäkkeenä enemmänkin perunaa tai jotain. Se on kyllä pakko sanoa, että välillä nää taikinasta tehdyt ruoat tulee täällä korvista ulos. Sitten syön taas juuri poimittuja hedelmiä ja kasviksia ja taas maistuu!

Yksi juttu, joka yllätti mut kuitenkin täysin oli se, miten mun oman ikäisten nuorten elämä eroaa suomalaisten nuorten elämästä. Täällä on oletuksena, että lapset ja nuoret osallistuu jo tosi nuorina perheen kodin huolehtimiseen ja varsinkin tytöiltä odotetaan apua kokkaukseen ja siivoukseen. En oo nähnyt täällä missään nuoria vaan hengailemassa…tai no ehkä muutaman siellä ostarilla, mutta ei ollenkaan niin paljon kuin Suomessa. Kaikki nuoret on tosi kohteliaita. Jotenkin musta tuntuu, ettei ne ole kokeilleet puoliakaan niistä asioista, joita nuoret Suomessa kokeilee. En tosin tiedä, että onko se huonokaan juttu. Ne osaa sitten ainakin hoitaa kotia, kun on aika muuttaa pois. Täälläon yksi mun serkku, joka on suurin piirtein saman ikäinen kuin minä ja se on ihan ihmeissään, kun oon kertonut sille kaikkea mitä suomalaiset nuoret tekee. Sen mielestä me ollaan ihan hulttioita!

En tiedä johtuuko tää siitä, että ollaan täällä vähän syrjemmässä. Esimerkiksi jossain Istanbulissa saattaa olla ihan eri meininki.

Yhteenvetona voisi sanoa, että viihtyisin sekä Turkissa että Suomessa oikein hyvin. Turkissa vie voiton ehkä ruoka ja kiireetön elämänasenne, Suomessa taas nuoruuden vapaus, että saa tehdä mitä haluaa, eikä mikään vahva sääntö kiellä sua kokeilemasta jotain vaan siksi että olet tyttö tai poika.  Nää nyt oli tällaisia pikaisia pohdintoja, joita tuli mieleen. Onhan näissä maissa vaikka mitä muitakin eroja. Mutta niistä joku toinen kerta sitten! Nyt lähden hakemaan Ismetiä koulusta ja mennään meren rantaan piknikille! Kuulemisiin! :) 


Tässä vielä muutama tunnelmakuva. :)

-Anni