maanantai 15. joulukuuta 2014

Hyvästit rakkaudelle



Maailma tuntuu murentuneen mun elämäni onnellisimmasta ajasta mun elämäni kurjimpaan aikaan. Mun oli nimittäin pakko tehdä ehkä mun elämäni vaikein päätös ja antaa Ismetin mennä. Se rakastaa toista ihmistä enkä mä halua olla sen tai kenenkään muun onnen esteenä. Eikö olisi kauheata, jos pitäisi elää koko loppu elämä harteillaan taakka siitä, että on vienyt toiselta onnen?

Vaikka ihan samanhan Ismet ja Suna tekee mulle – mä rakastan Ismetiä ja olin sen kanssa onnellinen. Ja se päätti rakastaa toista. Suna vei sen multa. Mutta voiko sitä rakkauden kohdetta edes järjellä valita? Tai miksi pitäisi? Eikö Ismetillä ole oikeus aidosti rakastaa ja saada vastarakkautta ihan samalla tavalla kuin mulla? Miksi vain mun onneni pitäisi olla tärkeintä, jos se satuttaa toista? Toisaalta miksi muhun pitäisi sattua toisten onnen takia? Näkisipä Ismet nimittäin, kuinka kipeää tää tilanne tekee mulle...

Nää kuvat on mun ja Ismetin Istanbulin reissulta. Silloin me oltiin vielä onnellisia ja rakastuneita. Meillä oli koko yhteinen elämä edessä ja katsottiin yhdessä onnellisina eteenpäin. Jännä miten nopeasti tilanteet voi muuttua.


Ismet sanoo kyllä, että me voidaan vielä olla ystäviä, mutta mä en tiedä pystynkö mä siihen. Mä itse kerroin aiemmin täällä blogissa, että haluan olla ystävieni puolesta oikeasti onnellinen enkä mä voi tehdä sitä Ismetin kanssa. Ja olisi muutenkin outoa mennä vaikka katsomaan sitä Turkkiin, koska Suna on siellä enkä mä tiedä olisko Ismetin enää soveliasta hengailla mun kanssa kaksin, kun se seurustelee Sunan kanssa. Oon siis päättänyt, että mä jätän Ismetille hyvästit ja lopullisesti. En aio yrittää väkisin pitää yllä mitään ystävyyttä, koska tiedän, etten pysty siihen – tää kuvio tulee satuttamaan jossain vaiheessa jotakin meistä pahasti ja mä pelkään, että se joku tulen olemaan minä.


Uskotteko te siihen sanontaan, että jos jotain rakastaa, se pitää päästää menemään. Että jos se tulee takaisin se on sun oma lopun elämää, mutta jos ei, se ei ollut sen arvoinen alun perinkään. Mä uskon ja se ajatus tekee tästä ehkä jollain tavalla helpompaa. Jos mut ja Ismet on todella tarkoitettu yhteen, niin kyllä kohtalo meidät joskus vielä toisillemme tuo. Mutta mä en halua elää elämääni koko ajan odottaen, joten annan sen mennä ja jatkan eteenpäin niin kuin sitä ei olis ollutkaan.

Vaikeinta tästä kaikesta tekee se, etten kuitenkaan haluaisi unohtaa niitä mun ja Ismetin ihania hetkiä, mutta toisaalta en haluaisi ajatella sitä sekuntiakaan enää koskaan. En kuitenkaan voi olla ajattelematta ja se on hirveää! Kai tää helpottaa ajan kanssa ja sitten, kun saan muuta ajateltavaa. Siinä mielessä helpotus, että asutaan eri maissa niin ei tartte joka paikassa törmätä toiseen. Näin on helpompi jatkaa eteenpäin.

Miten te ootte selvinneet eroista? Onko helpompaa vaan unohtaa kokonaan vai olla vielä kavereita? Kuinka pian tää kurja olo helpottaa? Musta tuntuu kuin puolet mun sydämestä olis revitty pois... :(

3 kommenttia:

  1. Voi Anni raukkaa mä ymmärrän. En seurustele kenenkään kanssa mutta ihana blogi sulla:( :)😢😭💜

    VastaaPoista
  2. Voi Anni raukkaa mä ymmärrän. En seurustele kenenkään kanssa mutta ihana blogi sulla:( :)😢😭💜

    VastaaPoista
  3. Sydän välillä repeää, sitten eheytyy taas..
    Olet vielä nuori, elämä edessä, seikkaile kun vielä pystyt! :)
    Joskus se tosirakkaus kolahtaa heti ensimmäisessä suhteessa, joskus tulee muita seurusteluja kunnes se oikea löytyy. Vois sanoa että on monta oikeaa, kunhan löytää sen sopivimman. :)

    Sen haluan sanoa että olet todella kauniin näköinen! Turkkilaiset juuresi tuovat sinulle sellaista eksotiikkaa joka puuttuu Suomalaisilta. Olet upea nuori Nainen!

    VastaaPoista